Kaamosteoria

Pirtanauhat paukkuvat ja kurttu ulvoo, kun Puhti, folkloren omavaltaiset ja aina yhtä epäluotettavat informaatikot läpileikkaavat suomalais-ugrilaisen ahdistuksen koko anatomian pokasahalla ja nauravat päälle. Mukana menossa ovat tällä kertaa myös perinnetohtorit, Homehdu perinteestä -metodin kehittäjät, Impi ja Lempi.

Täyteläisen ja vivahteikkaan musiikillisen annin lisäksi Puhdin pistämätön koomikkopari Anne-Mari Kivimäki ja Reetta-Kaisa Iles pistävät Kaamosteoriassa itsensä jälleen likoon tavalla, joka tekee hyvää sydämelle ja nauruhermoille. Kansanperinnettä käsitellään suurella rakkaudella ja siekailemattomalla omavaltaisuudella.

Kaamosteoria on Puhdin ja ohjaaja-käsikirjoittaja
Johanna Keinäsen toinen yhteinen estraditeos. Ensimmäinen yhteinen produktio, Kantelehenkilö, sai ensi-iltansa kesällä 2005. Hyvin onnistunut yhteistyö saa nyt jatkoa tästä kahden naisen estradimittelöstä. Laulujen tekstit ovat pääosin työryhmän käsialaa, mutta tekstejä on löytynyt Kantelettarestakin. Laulusanoittajana vierailee myös Pauli Hanhiniemi.

Kaamosteorian lavastuksen ja valot on suunnitellut William Iles ja puvut Jaana Kurttila. Äänisuunnittelu Samuli Volanto. Ensi-ilta 28.7.2007 Ähtäri, Spelit.


Kuvia ja arvosteluja
 

Takaisin

note1
paakuva
note2
note3
Tilaa Puhti keikalle

Puhti-toimisto
puh. 050 3705600
puhti[at]puhti.eu

Puhti-osoitteen kautta voit myös lähettää viestejä
puhtilaisille.

Puhti Facebookissa
note4
Tilaa Puhti-tuotteita